Soledad Miranda, kuvankaunis espanjalainen näyttelijätär, saavutti 60'-70'-lukujen taitteessa murenemattoman aseman genre-elokuvaharrastajien keskuudessa. Sen jälkeen hänen suosionsa on ollut jatkuvasti kasvussa: Valitettavasti hän ei päässyt itse todistamaan menestystään ennenaikaisen kuolemansa vuoksi.

Allekirjoittanut tutustui häneen ensimmäistä kertaa vuosia sitten täysin sattumalta She Killed In Ecstasy-elokuvan kautta, joka teki lähtemättömän vaikutuksen ja joka on pysynyt yhtenä kaikkien aikojen suosikkielokuvistani jo useiden vuosien ajan. Juuri hänen roolinsa sai minut kiinnostumaan hänestä, ottamaan hänen urastaan enemmän selvää, ja lopulta tekemään myös nämä sivut.

Soledad Mirandalle on omistettu jo useita sivustoja, mutta suomalaisia sellaisia ei tietääkseni ole aikaisemmin ollut: Olkoon tämä kokonaisuus siis minun panokseni hänen muistonsa kunnioittamiselle ja näyttelijäntyönsä tunnetuksi tekemiselle. Toivottavasti mahdollisimman monet häntä ennestään tuntemattomat löytävät hänet näiden sivujen kautta, ja joutuvat samanlaisen lumouksen valtaan kuin muutkin häneen tutustuneet.